Heti lauantaiaamusta otettiin käyttöön oppikirjat joista löytyi lukemattomia laulunaiheita
Pitkästä aikaa törmäsimme ryhmään, jossa poikien ääni kuuluu tyttöjen äänen yli. Ja tarkoitan tällä kertaa todellakin laulua...
Lauantain aiheet olivat syvistä vesistä suureen iloon. Kuoleman käsittely aiheena ei ole koskaan kevyttä eikä helppoa. Onneksi iltapäivän puolella saimme siirtyä puhumaan seurustelusta, avioliitosta, rakkaudesta ja monesta muustakin paljon kevyemmästä aiheesta.
Kaksi isosta liitettiin ystävyyden liittoon juhlallisin menoin.
Kiimingin prosessirippikoulu 1 / 2015 oma blogisivusto. Blogi on tehty antamaan lisätietoa. Blogin kautta myös vanhemmat, sukulaiset kummit ja ystävät voivat seurata rippikoulun ja rippikoululaisen vaiheita.
lauantai 28. helmikuuta 2015
Perjantaista liikkeelle
Niin vain toinen leirijakso lähti käyntiin perjantaina. Opiskeluissa jouduttiin hyppäämään suoraan asiaan. Liikkeelle lähdettiin Jeesuksesta historiallisena henkilönä.
Illan päälle myös Raamatun vertaukset laitettiin elämään. Suvelan hiihtolomateatteri inspiroi monta hyvää näytelmää. Siirsi onnistuneesti vertauksia tähän päivään, tai muutoin elävöitti kertomuksia ansioituneesti
Perjantai-ilta päätettiin hymyissä suin seuraten isosten meneoa ja meininkiä..
Juilii, juiliiiii
Perjantai-ilta päätettiin hymyissä suin seuraten isosten meneoa ja meininkiä..
Juilii, juiliiiii
torstai 12. helmikuuta 2015
Tästä se lähtee
Hei !
Perjantai ja 13. päivä. Siitä se rippikoulun leiriosuus lähtee liikenteeseen.
Minimissään rippikoulu on vähintään puoli vuotta kestävä jakso. Ilmoittautumisesta tutustumisten kautta leireille ja siitä konfirmaatioon. Tässä blogissa kuljemme yhdessä hetken tuota matkaa.
Päivitämme tänne muistettavaa, huomioitavaa, ulkoläksyt ja toivon mukaan myös pilkahduksia leiriosuuksilta. (ulkoläksyt löytyvät omana sivuna oikealla olevasta valikosta)
Rippikoululaiset ! Lähtekää rohkeasti ja avoimin mielin tutustumaan siihen Jumalaan, kirkkoon ja seurakuntaan, jonka yhteyteen / jäseneksi vanhempasi ovat pyytäneet sinut lapsena kasteen kautta liittämään.

lauantai 7. helmikuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)